Uutiset

10.02.2015

Suomen Hyötytuulen Reposaaren tuulivoimalan rikkoontumisen syyt selvinneet

Suomen Hyötytuulen Porissa sijaitseva Reposaaren maantien tuulivoimala nro neljä rikkoutui kiirastorstaina 17.4.2014. Voimala alkoi pyöriä liian nopeasti, eikä sitä yrityksistä huolimatta saatu pysäytettyä. Kova pyörimisvauhti rikkoi lopulta yhden nelosvoimalan siivistä, jolloin turvajärjestelmä pysäytti voimalan. Rikkoutunut voimalaitos purettiin elokuussa 2014.

Onnettomuuden syyt selvitetty, turvatoimia tiukennettu

Suomen Hyötytuuli, Siemens ja Moventas ovat selvittäneet tuulivoimalan rikkoutumisen syitä. Onnettomuuden taustalla on ollut useita tekijöitä: tuulivoimalan siipikulman säätöön tuli tekninen häiriö, voimalan turvajärjestelmä ei reagoinut riittävän herkästi ja henkilöstöä oli ohjeistettu poistumaan vikatilanteessa voimalasta välittömästi, ilman että voimalan etäkäyttöä kytketään päälle. Siksi voimalan etäohjaus ei ollut onnettomuuden satuttua mahdollista.

Moventaksen tarkemmissa tutkimuksissa havaittiin, että vaihdelaatikossa voimalan vaihteen ja pääakselin välinen liitos on ajoittain luistanut pidemmän ajan kuluessa. Lisäksi selvisi, että vaihde oli asennettu aikoinaan vinoon pääakselille. Löydös oli täysin yllättävä, eikä vastaavaa ole havaittu muissa Bonus-tyypin voimaloissa.

Suomen Hyötytuuli on parantanut voimaloiden tekniikan ja käytön turvallisuutta entisestään kaikin mahdollisin tavoin onnettomuuden syiden selvitysten edetessä. Kaikkien Reposaaren voimaloiden jarrujärjestelmät testattiin ja jarrupalat vaihdettiin. Jatkossa jarrujärjestelmät testataan puolivuosittain. Voimaloiden turvajärjestelmää on herkistetty ja siipikulman hydraulinen ohjausjärjestelmä tarkistettu. Vaihdelaatikkotutkimusten jälkeen kaikkien voimaloiden pääakseliin ja kiristysrenkaaseen on merkitty kohdistusviiva, josta huomataan mahdollinen liitospinnan luistaminen. Turvatoimet koskivat kaikkia saman tyypin tuulivoimaloita. Lisäksi voimaloiden asentajien ja päivystäjien toimintaohjeita on tarkennettu.

Lisätietoja:

Suomen Hyötytuuli, toimitusjohtaja Toni Sulameri, toni.sulameri@hyotytuuli.fi, 050 524 9609

Suomen Hyötytuuli, hankekehityspäällikkö Miia Wallén, miia.wallen@hyotytuuli.fi, 050 329 7127