Siirry sisältöön

Uutiset

Blogi: Sidosryhmien näkemyksistä tuulta tulevaan

Kirjoittaja: Paula Mäkeläinen, vastuullisuuspäällikkö, Suomen Hyötytuuli Suomen Hyötytuuli Oy on parhaillaan toteuttamassa kaksoisolennaisuusanalyysiä, joka toimii pohjana vastuullisuusraportoinnin keskeisille osa-alueille ja niiden mittaamiselle EU-säädösten mukaisen tulevan raportoinnin kannalta. Kaksoisolennaisuusanalyysissä tarkastellaan yrityksen…Lue lisää

Tehtävä avoinna: Talousasiantuntija/controller

Haluatko tulla rakentamaan tulevaisuuden vastuullista liiketoimintaa kanssamme? Etsimme nyt Poriin tai Helsinkiin Talousasiantuntijaa/controlleria Olet osa SHT:n talousosastotiimiä ja osallistut taloushallinnon tehtäviin monipuolisesti. Osallistut talousraportointiin, budjetointiin, ennustamiseen, taloushallinnon kehittämiseen, taloudellisten analyysien…Lue lisää

Perhon Kokkonevan uutiskirje, joulukuu 2023

Perhon Kokkonevan tuulivoimahankkeen kuulumisia Kuten aiemmin syksyllä uutiskirjeessä kerroimme, Perhon Kokkonevan hankkeen osayleiskaavaa on muokattu saatujen lausuntojen ja mielipiteiden pohjalta niin, että tuulivoimaloiden suojaetäisyydet ovat vähintään puolitoista kilometriä ja voimalamäärä…Lue lisää

Merituulivoima-alueiden hyödyntämisoikeudet talousvyöhykkeellä tulee ratkaista Suomen etu huomioiden

Suomen Hyötytuuli Oy:n näkemyksen mukaan nykyinen talousvyöhykelaki ei mahdollista kotimaisen merituulivoiman kannattavaa ja kestävää kehitystä. Talousvyöhykelain uudistuksessa on välttämätöntä varmistaa tasavertaisuus niin hyödyntämisoikeuksien, lupamenettelyjen, käyttöoikeuskorvauksien kuin verotuskohtelunkin suhteen. Kotimaisen merituulivoiman…Lue lisää

Nikkarinkaarron uutiskirje, lokakuu 2023

Nikkarinkaarron tuulipuiston laajennushankkeen kuulumisia Nikkarinkaarron tuulivoimapuiston laajennushanke on edennyt kaavoitusvaiheeseen. Kesän ja syksyn 2023 aikana on tehty erilaisia luonto-, ympäristö- ja maisemaselvityksiä, joiden valmistuttua kaavaluonnos viimeistellään ja asetetaan nähtäville. Kaavaluonnoksessa…Lue lisää

Suomen Hyötytuuli on mukana LUT:n vetämässä vetyinnovaatiohankkeessa

Suomen Hyötytuuli on mukana Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston vetämässä OffgridH2-innovointihankkeessa, jossa etsitään keinoja tehokkaaseen sähköverkon ulkopuoliseen vedyntuotantoon ja kustannustehokkaaseen vetyvarastointiin. Lisäksi hankkeessa pyritään löytämään pilottiprojektien avulla vedyntuotantoon maantieteellisesti parhaiten soveltuvia alueita…Lue lisää

Tahkoluodon merituulipuiston koekaivuissa merenpohjaa kaivettu syvemmälle kuin aikaisemmin Suomessa

Suomen Hyötytuuli on tehnyt Tahkoluodon merituulipuiston laajennushankkeessa merenpohjan koekaivuita 43 metrin syvyydessä. Merenpohjan tiivistä moreenia kaivettiin syvemmällä kuin koskaan aikaisemmin Suomessa. Koekaivuilla testattiin merenpohjan rakentamiseen menetelmiä. Tahkoluodon demonstraatiohankkeen merituulivoimalat sijoitetaan…Lue lisää

Perhon Kokkonevan tuulivoimahankkeen osayleiskaavaluonnos ja YVA-selostus ovat nähtävillä

Suomen Hyötytuuli Oy:n Perhon Kokkonevan tuulivoimahankkeen osayleiskaavan luonnos ja YVA-selostus (ympäristövaikutusten arvioinnin selostus) ovat nähtävillä seuraavasti: Osayleiskaavaluonnos on nähtävillä 2.2.-6.3.2023 Perhon kunnan ilmoitustaululla kunnan verkkosivuilla: https://perho.com/tuulivoimahankkeet-perhossa/ YVA-selostus on nähtävillä 2.2.–31.3.2023…Lue lisää

Tehtävä avoinna: Hankekehityspäällikkö

Haluatko olla mukana rakentamassa huomisen hiilivapaata yhteiskuntaa kanssamme? Etsimme nyt osaavaan joukkoomme Poriin, Tampereelle, Ouluun tai Helsinkiin MERITUULIPUISTOJEN HANKEKEHITYSPÄÄLLIKKÖÄ vastaamaan merituulipuistojen hankekehitystiimin toiminnasta, kehittämisestä, merituulipuistojen luvituksesta, viranomaisyhteistyöstä ja osaltasi puistojen…Lue lisää

Alajoki-Peuralinnan tuulipuiston laitekuljetukset alkavat

Laitekuljetukset Suomen Hyötytuulen Alajoki-Peuralinnan tuulipuistotyömaalle alkavat 17. lokakuuta. Turvallisuuden varmistamiseksi toivotaan huomaavaisuutta kuljetusten reitillä liikkuvilta. Alajoki-Peuralinnan tuulipuistotyömaan laitekuljetukset alkavat 17. lokakuuta ja jatkuvat 31. marraskuuta asti. Erikoiskuljetukset kulkevat reittiä Vaasa—Kyyjärvi—Suurensuontie—Viitalammintie—Pajulammintie.…Lue lisää