Korpi-Matin tuulivoimahanke
Suomen Hyötytuuli Oy suunnittelee Merikarvialle 22 tuulivoimalan tuulipuistoa yhdessä Gigawatti Oy:n ja EPV Tuulivoima Oy:n kanssa. Hyötytuulen osuus hankkeesta on seitsemän voimalaa.
Merikarvia on Porin ja Kristiinankaupungin välissä sijaitseva rannikkokunta. Tuulivoimapuisto sijoittuu Merikarvian keskustan pohjoispuolelle, Korpi-Matin alueelle, Rantatien ja Trolssinkylän itäpuolella ja ulottuu lähelle Riispyyn ja Timmerheidin kyliä. Koillisessa alueen rajaa Mankanevan Natura-alue.
Hankkeen YVA-menettely on saatu päätökseen ja ympäristövaikutusten arvioinnin tuloksia on käytetty hankkeen suunnittelussa ja kaavoituksessa.
Korpi-Matin tuulivoimapuiston osayleiskaava hyväksyttiin Merikarvian kunnassa maaliskuussa 2020. Korkein hallinto-oikeus on päättänyt helmikuussa 2023 hylätä hankkeen tuulivoimakaavaa koskevat valituslupahakemukset. Näin ollen Merikarvian kunnanvaltuuston vuonna 2020 tekemä päätös on saanut lainvoiman.
Yhteystiedot
Projektipäällikkö Tiina Sarja, puh 040 700 3830, tiina.sarja(at)hyotytuuli.fi.
Maanomistajille
Suomen Hyötytuuli panostaa pitkäjänteiseen yhteistyöhön tuulipuistoalueiden maanomistajien kanssa.
Lue lisää maanomistajayhteistyöstämme.
Ajankohtaista
Korpi-Matin tuulivoimahankkeen osayleiskaava on saanut lainvoiman
Suomen Hyötytuulen Merikarvialla sijaitsevan Korpi-Matin tuulivoimahankkeen osayleiskaava on saanut lainvoiman. Korkein hallinto-oikeus on päättänyt 27. helmikuuta 2023 hylätä hankkeen tuulivoimakaavaa koskevat valituslupahakemukset. Näin ollen Merikarvian kunnanvaltuuston 9. maaliskuuta 2020 tekemä…Lue lisää
Merikarvian Korpi-Matin tuulivoimakaava nähtävillä
Merikarvian kunta on asettanut Korpi-Matin tuulivoimakaavan nähtäville. Korpi-Matin tuulivoimahanke on Suomen Hyötytuulen, Tuuliwatin ja EPV tuulivoiman yhteishanke. Alueelle on suunnittelussa 26 tuulivoimalaa. Kaavamateriaalit ovat nähtävillä 2.7.2014 – 25.8.2014 Merikarvian kirjastossa…Lue lisää