Siirry sisältöön

Tahkoluodon merituulipuiston laajennushanke

40 kpl
310 m
11-20 MW

Hankekehityspäällikkö

Juho Lappalainen

050 560 7284 juho.lappalainen(at)hyotytuuli.fi

Demonstraatiohanke

Suomen Hyötytuuli Oy suunnittelee Porin edustalla sijaitsevan Tahkoluodon merituulipuiston laajennusta. Hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa: ensimmäiseksi toteutetaan kahden voimalan demonstraatiohanke, jonka avulla pilotoidaan uuden mittaluokan merituulivoimaloita, huomattavasti aiempaa syvemmälle rakennettavia meriperustuksia sekä merenpohjan rakentamisen menetelmiä näissä olosuhteissa. Hankkeella pyritään poistamaan merituulivoiman rakentamiseen liittyviä riskejä ja luomaan keinot rakentaa merituulivoimaa markkinaehtoisesti. Demonstraatiohanke on saanut työ- ja elinkeinoministeriöltä Suomen kestävän kasvun ohjelman 30 miljoonan euron energiainvestointituen.

Demonstraatiohanke toteutetaan vuosina 2023–2026 ja se hyödyntää Tahkoluodon merituulipuiston laajennuksen kattavia selvityksiä ja lainvoimaista osayleiskaavaa. Rakennettavien voimaloiden arvioitu kokonaisteho on noin 30 megawattia ja vuosituotanto noin 109 gigawattituntia. Investointi vähentää Suomen hiilidioksidipäästöjä yhteensä noin 15 400 tonnia vuodessa. Hankkeen rakennusaikainen työllisyysvaikutus on noin 200–250 henkilötyövuotta.

Tahkoluodon merituulipuiston laajennushanke

Demonstraatiohankkeen oppeja hyödynnetään Tahkoluodon laajennuksen seuraavassa vaiheessa, joka käsittää demonstraatiohankkeen kaksi voimalaa mukaan lukien neljäkymmentä yli 15 megawatin voimalaa. Alue sijaitsee Tahkoluodon merituulipuiston laajennuksen osayleiskaava-alueella Porin edustan merialueella, 4–22 kilometrin etäisyydellä rannasta. Merituulivoimalat pystytetään alueelle 15–45 metrin syvyyteen.

Laajennushankkeen voimaloiden arvioidaan aloittavan tuotannon vuosina 2027–2028. Hankkeen voimaloiden kokonaisteho on 500–700 MW ja vuosituotanto on noin 1800–2600 GWh.

Hankkeen eteneminen

Avoimet ovet Suomen Hyötytuulen Opastuskeskuksella 22.9.

Tule tutustumaan tuulivoimaan Suomen Hyötytuulen Opastuskeskukselle (Merituulentie 1, Pori) pe 22.9. klo 12-18! Tervetuloa kuulemaan Suomen Hyötytuulen toiminnasta ja tuulivoimahankkeista Opastuskeskuksellamme Reposaaressa. Esitykset tasatunnein klo 12.00-17.00. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille.

Tilaa Tahkoluodon laajennuksen uutiskirje

Tilaa sähköpostitse lähetettävä uutislehtinen, jossa kerromme säännöllisebsti hankkeen kuulumisia lähettämällä viesti osoitteeseen tiedotus(at)hyotytuuli.fi . Tilaamalla sähköisen uutislehtisen hyväksyt, että keräämme ja käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteemme mukaisesti. Voit aina perua uutislehtisen ja henkilötietojesi käsittelyn ilmoittamalla meille asiasta sähköpostitse.

 

Ajankohtaista