Suomen Hyötytuuli Oy rakentaa kaksi uutta tuulivoimalaa Porin tuulipuistoon
Lehdistötiedote
Suomen Hyötytuuli Oy
Julkaisuvapaa 7.7.2014
Suomen Hyötytuuli Oy rakentaa kaksi uutta tuulivoimalaa Porin tuulipuistoon
Suomen Hyötytuuli Oy investoi kahteen uuteen tuulivoimalaan Porissa. Uudet voimalat nousevat Technip Offshore Finland Oy:n omistamalle tontille Porin Kirrinsantaan.
Voimalat ovat teholtaan 3,3 MW:ttia ja niiden yhteenlaskettu vuotuinen sähköntuotanto tulee olemaan 20,1 GWh. Voimalatoimittaja on Vestas.
Voimaloiden napakorkeus on 119 metriä ja roottorin halkaisija on 112 metriä.
Porin kaupunki on myöntänyt alueelle asemakaavasta poikkeamispäätöksen joulukuussa 2012 ja rakennusluvat helmikuussa 2014.
Tuulivoimaloiden rakentaminen aloitetaan kesällä 2014. Tavoitteena on saada tuulivoimalat tuotantoon 3/2015.
Porin tuulipuisto
Kirrinsannan voimalat täydentävät Porin tuulipuistoa, joka koostuu kymmenestä Meri-Porin ympäristössä sijaitsevasta tuulivoimalasta. Hyvien tuuliolosuhteiden lisäksi paikka on jo olemassa olevan infastruktuurin, tiestön ja sataman läheisyyden vuoksi ihanteellinen tuulivoiman rakentamiselle.
Viimeksi Porin tuulipuistoa on laajennettu vuonna 2010, kun Hyötytuuli rakensi Tahkoluodon edustalle Suomen ensimmäisen merituulivoimalan.
Tällä hetkellä Porin tuulipuisto tuottaa noin 35 GWh sähköä vuodessa, joka vastaa noin 17 000 kerrostalokaksion vuotuista sähkönkulutusta.
Lisätietoja:
Suomen Hyötytuuli, toimitusjohtaja Toni Sulameri, toni.sulameri@hyotytuuli.fi, 050 524 9609
Suomen Hyötytuuli, hankekehityspäällikkö Miia Wallén, miia.wallen@hyotytuuli.fi, 050 329 7127
Suomen Hyötytuuli
Suomen Hyötytuuli Oy on vuonna 1998 perustettu tuulivoiman tuotantoyhtiö. Yhtiön omistavat kahdeksan suuren suomalaisen kaupungin energiayhtiöt: Helsingin Energia, Jyväskylän Energia, Lahti Energia, Lappeenrannan Energia, Pori Energia, Tampereen Sähkölaitos, Turku Energia ja Vantaan Energia. Yhtiön tehtävänä on tuottaa osakkailleen sähköä tuulivoimalla sekä tehdä tuulivoimaan liittyvää markkinointi-, tutkimus- ja kehitystyötä. Hyötytuulella on kaksi toiminnassa olevaa tuulipuistoa Porissa ja Raahessa, joiden yhteenlaskettu sähköntuotanto on noin 90 GWh vuodessa. Tämä vastaa noin 45 000 kerrostalokaksion vuotuista sähkönkulutusta. Lisäksi Hyötytuulella on useita suunnitteluvaiheessa olevia hankkeita ympäri Suomea.