Reposaaren tuulipuisto

TUULIVOIMALOITA

7

kpl

NAPAKORKEUS

50 / 119

m

ROOTTORIN HALKAISIJA

54,2 / 112

m

TEHO / VOIMALA

4×1 / 1×2 / 2×3,4

MW

TUULIPUISTON VUOSITUOTANTO 34 150 MWh   

Reposaaren tuulipuisto

Suomen Hyötytuuli rakennutti vuonna 1999 Suomen ensimmäiset teollisen kokoluokan tuulivoimalat Poriin Meri-Porin alueelle.

Reposaaren tuulipuistoalue on tuuliolosuhteiltaan erinomainen, sillä tuulen keskinopeus on noin 7,3 metriä sekunnissa. Tuulivoimalat on sijoitettu satamaan ja teollisuusalueelle, valmiin infrastruktuurin ääreen. Suunnittelu tehtiin hyvässä yhteistyössä alueen asukkaiden ja teollisuuden kanssa.

Tuulipuisto koostuu seitsemästä tuulivoimalasta. Reposaaressa sijaitsee yksi, Tahkoluodossa kolme vuonna 1999 rakennettua 1 MW:n ja yksi vuonna 2002 rakennettu 2 MW:n tuulivoimalaa ja Kirrinsannassa kaksi vuonna 2015 rakennettua 3,45 MW:n tuulivoimalaa.

Reposaaren tuulipuisto tuottaa noin 34,25 GWh sähköä vuodessa. Määrä vastaa noin 17 000 kerrostalokaksion vuotuista sähkönkulutusta.

Kolme vuonna 1999 rakennettua tuulivoimalaa oli tullut teknisen elinkaarensa loppupuolelle ja ne purettiin toukokuussa 2022. Suomen Hyötytuuli on edelläkävijä myös tuulivoimaloiden kierrätyksessä: voimaloiden siivet kierrätettiin Muoviteollisuuden vetämän KiMuRa-hankkeen kautta sementin ainesosana ja muut osa joko kierrätettiin tai käytetään uudelleen varaosina.

Video Reposaaren tuulivoimaloiden purusta
Suomen Tuulivoimayhdistyksen tiedote Reposaaren tuulivoimaloiden purusta
Kuvia Reposaaren tuulipuistosta

Ajankohtaista